31.5.2009

Viimeisimmät tekeleet

Ylioppilasjuhliin tekemäni kakut ovat viimeisimmät kakut ennen blogin perustamista. Tein kaksiin juhliin yhteensä 11 kakkua. Oli aika rupeama ja kirjotettakoon nyt tännekin muistiin, että älä hyvä ihminen mene enää lupautumaan vastaavaan! Ei siinä mitään, mikäs niitä olis tehdessä, jos olis tarpeeksi iso keittiö (ja meilläkin kuitenkin on kohtuu iso keittiö näin niin kuin normikeittiöksi), tarpeeksi kylmätilaa ja kaksi lasta pois jaloista pyörimästä. Mutta tällä nykyisellä yhtälöllä tää oli aikas työlästä. Onneksi anoppi pelasti ja tuli perjantaina apuun lasten kanssa.

No mutta kakkuihin. Tässä ekat kakut. Nämä tultiin hakeen perjantaina klo 20. Sen jälkeen (tai vasta klo 23 sain itseni uudelleen kakkumoodille) aloin sitten tekeen toisia kakkuja. Kolme kakkua oli ylioppilashattuja.



- Päällinen vaahtokarkkitaikinaa, jonka alla Flora Vispiä.

- Sisällä suklaa-kahvi-likööri ja valkosuklaa-vanilja -täyteet

- Lippa ja musta reunus marsipaania. Tähän itselle muistutus, että toi musta kannattaa jatkossa tehdä kaulintamassasta. On paremmin alustasta irtoavaa = ei tartte käyttää tomusokeria työstövaiheessa = ei tuu sottuisia jälkiä lopputulokseen.

- Lyyran pursottelin kellertävällä pikeerillä ja värjäsin tomuväreillä kultaiseksi. Ei tullut omasta mielestä tarpeeksi kultainen lopputulos. Pitää joskus koittaa kuinka toi pikeeri kestää viina+tomuväri -seoksella maalaamisen. Sillä sais varmaan halutun lopputuloksen. Ehkä.


Samaan paikkaan kolmen ylioppilashatun kanssa menivät nämä kaksi kakkua. Toiveena oli, että kakussa näkyisi suoritettu ilmastointiasentajan ja ylioppilaan kaksoistutkinto. Toi putkiasia oli vähän haastava ja putket pääsi "esille" vain tossa onnea-tekstissä. Kuvasta ei näy niin hyvin, mutta putkien päät ovat maalattu sinisellä, kuten moisissa putkissa oleva "suojus" on. Ja jotain pintakuviointia niissä on lisäksi. Ja lopuksi saivat hopeisen sävyn päällensä, mikä sekään ei kuvassa näy. Olis voinut onnistua toi putkien esiin tuominen paremminkin, mutta päässä ei leikannut muu idea.



- Päällinen kaulintamassaa, valmista vihreää + valkoista sekaisin, pinnan alla voikreemi
- Sisällä suklaa-kahvi-likööri -täyte
Toiseen paikkaan meni sitten 6 kakkua. Nämä tein siis aikavälillä 23-05, hakeen näitä tultiin 10 aikaan aamulla. Meinasi usko loppua tossa klo 23 aikaan, kun näitä piti alkaa tehdä. Ei muuten, hauska näitäkin oli tehdä, mutta oli jo noista edellisistä vähän väsy. Ja tiesi, että aamulla pitää nousta lasten kanssa viimeistään klo 08, kun mies suuntasi polttareihin. Aiemmin en voinut tehdä ja täyttää, kun jääkaappitila olisi loppunut auttamattomasti kesken. Siitäkin huolimatta, että mulla on käytettävissä yksi pieni varajääkaappi. No oli miten oli, kakut tuli tehtyä ja niihin oltiin tyytyväisiä. Itse kuljin lauantain zombiena 2,5 tunnin yöunien ja 1h päiväunien siivittelemänä, mutta tänään jo on ollut ihan normipäivä.

Kaksi kakuista oli ylioppilashattukakkuja. Tehty muuten samoin kuin sinne toiseenkin paikkaan menneet, mutta täytteenä mustikkamousse ja vahingosta viisastuneena lipassa ja hatun reunuksessa käytin kaulintamassaa.



Yhteen kakkuun toivottiin traktoria, ylioppilashattua ja lukua 60, kun ylioppilaan kanssa samalla juhlittiin myös 60v täyttävää isää. Väriksi haluttiin vihreä.



- Päällinen kaulintamassaa, valmista vihreää värjätty vihreällä (Holly Green). Päällisen alla voikreemi.
- Koristeet sokerimassaa ja marsipaania.
- Sisällä mustikkamousse
Yksi kakku oli kukkaketo, joka matkasi ylioppilaan äidin viemisenä työpaikalle. Tätä kukkaketoa oli joku (sori, en nyt enää muista kuka) omassa blogissaan kokeillut ja sieltä idean bongasin.



- Reunat kaulintamassaa, reunojen alla ja kakun päällä vihreäksi värjättyä voikreemiä.
- Koristeet sokerimassaa ja marsipaania.
- Sisällä mustikkamousse

Yksi kakku oli toiveesta koripallo, kun juhlasankari sitä harrastaa.



- Päällinen kaulintamassaa, päällisen alla voikreemi. Kirjaimet mustaksi värjättyä sokerikuorrutetta.


Ja yksi kakku oli toiveesta vihreä ja siihen haluttiin kaksi isoa ruusua, toinen ylioppilaalle ja toinen 60v täyttävälle isälle.



- Päällinen kaulintamassaa, valmista vihreää värjätty vihreällä (Holly Green). Päällisen alla voikreemi.
- Koristeet sokerimassaa ja marsipaania.
- Sisällä mustikkamousse

7 kommenttia:

Kinuskikissa kirjoitti...

Olipas paljon kakkuja, erilaisia ja toinen toistaan hienompia. Noi ylppärilakit on yksinkertaisuudessaan mageet!

Elina kirjoitti...

Joo, mäkin tykkäsin paljon noista yo-lakeista. Ovat niin yksinkertaisen tyylikkäitä. Ja toinen suosikki oli tuo kukkaketo, onnistui kivasti. Siinä ei ollut tarkkaa suunnitelmaa, kunhan olin tehnyt erilaisia kukkia ja lehtiä paljon. Sit vaan lätki niitä kakun päälle, miten silmään nyt sopivalta näytti. :)

Pullahiiri kirjoitti...

Mahtavia kakkuja olet tehnyt. Kaikki niin kauniita ja tasaisia. Onko nuo lyyrat hatuissa tehty marsipaanista?

Pullahiiri kirjoitti...

Lukihan se tuolla tekstissä, että lyyra on pikeeriä... Sallisen mukaan kaulintamassa ja marsipaani on vaan eri paketeissa, mutta samaa tavaraa... Ollut siis ainakin tuossa vuosi sitten, kun asiasta heiltä tiedustelin. Marsipaanin tuoreus varman vaikuttaa siihen minkälaista marsipaani on työstää.

Vauvapaakari kirjoitti...

Tosi hienoja kakkuja!!! Kiitos kovasti vierailusta ja kommentista! Saanko linkittää?

Elina kirjoitti...

Juu, pikeeriä ovat. :) Niin, tosta marsipaanin ja kaulintamassan eroista en mistään virallisesti tiedä, mutta työstäminen on ihan erilaista. Marsipaani on enemmän "murenevaa". Kaulintamassa on joustavampaa ja notkeampaa, kätevämpää mun mielestä käyttää noissa päällisissä kuin marsipaani. Enkä ole huomannut tässä asiassa eroja, onko marsipaani kuinka tuoretta tai ei. Pitääkin jatkossa tarkkailla.

Kurkkasin noitten ainesosaluetteloita ja eivät kyllä ihan samoja olleet. Marsipaanissa on vehnätäkkelyssiirappia, mikä on kaulintamassassa glukoosisiirappia. Mitähän eroa noilla on? Voisko toi vaikuttaa?

Marsipaani: sokeri, aprikoosinkivi, vehnätärkkelyssiirappi, manteri, kasviöljy, kosteudensäilyttäjä E420, stabilointiaine E401, säilöntäaine E211, invertaasi.

Kaulintamassa: sokeri, aprikoosinkivi, glukoosisiirappi, manteri, kasviöljy, kosteudensäätäjä E420, alginaatti E401, säilöntäaine 211, invertaasi.

Elina kirjoitti...

Vauvapaakari ehti mun kommentin väliin. Kiva, kun kävit! Ja juu, sopii linkittää. :)