26.2.2010

Hääkakkuja



Vanhassa maalaistalossa on tarkoitus juhlia häitä ja sinne tilattiin hääkakkuja. Kakkuja tarvittiin kaksi, yksi isompi 20 hengen ja yksi pienempi 10 hengen kakku. Kakkujen toivottiin olevan väritykseltään tummanruskeita kultaisella kimalteella päällä. Sain nähtäväkseni kutsun, jonka tyylistä kakuista haettiin. Päälle toivottiin nimiä ja kyyhkysiä tai kukkia. Kakun reunaa toivottiin koristavan pitsireunuksen ja rusetin. Ruskean värin kaveriksi haluttiin kermanvalkoista. Täytteeksi haluttiin kinuski-daim. Päällinen on valmiiksi tummanruskean sokerikuorrutteen ja kaulintamassan sekoitusta (noin puolet ja puolet).

Kakkuprojekti meinasi saada katastrofaalisen piirteen, kun aloin laittamaan kuorrutetta paikoilleen. Tarkoitus oli kuorruttaa kakku pelkällä tummanruskealla sokerikuorrutteella. Ostin sitä valmiiksi oikean värisenä, sillä noin tummanruskeaksi värjääminen on todella hankalaa. MUTTA. Valmiiksi ruskea kuorrute oli ihan sutta. Hyvä, että jotenkin sai kaulittua sen tasaiseksi repeilemättä, mutta kakun päälle sitä ei ehjänä saanut mitenkään. Ei sitten niin millään. Aina halkeili ja repeili, kun tuo kuorrute oli niiiiin murenevaista. Minkään muun kuorrutteen kanssa ei ole ennen tällain käynyt ja nyt meinasi iskeä paniikki.

Olin luvannut kakut sokerikuorrutteella, mutta se ei mitenkään onnistuisi. Kokeilin pienen koe-erän sekoitusta puolet valmista ruskeaa sokerikuorrutetta ja puolet ruskeaa kaulintamassaa. Maku oli hyvä, eikä marsipaanin makua oikeastaan juurikaan edes erottunut joukosta. Tämän rohkaisemana uskalsin suositella tätä päällistä korvaamaan pelkän sokerikuorrutteen ja se sai tilaajalta hyväksynnän. Tällä siis mentiin.

Ja laitoin kuorrutteesta heti palautetta UllanUnelmaan, mistä sen ostin. Ei tuollaista voida myydä kakun kuorruttamistarkoitukseen, kun ei sillä mitenkään voi kakkua kuorruttaa. Kokemusta minulla on kuitenkin jo jonkin verran näillä valmiilla kuorrutteilla kuorruttamisesta, joten siitä ei nyt pitäisi kiikastaa. Odottelen vastausta palautteeseen.

Mutta takaisin itse asiaan. Tässä joitain kuvia kakuista.


Ensiksi isompaa, 20 hengen kakkua.








Ja tässä kuvia pienemmästä, 10 hengen kakusta.





19 kommenttia:

Tove kirjoitti...

Oikein kauniita ja tyylikkäitä kakkuja! Ruskea ja valkoinen on hieno yhdistelmä. Harmi että se sokerimassa ei toiminut - lopputulos on kuitenkin todella onnistunut!

Marsa kirjoitti...

Voi että, miten kauniit kakut!!! Todella tyylikkäät ja ihana väri.

Leena kirjoitti...

Todella tyylikkäät hääkakut!

Kaija kirjoitti...

Kauniit kakut! Tykkään todella värimaailmasta ja ruusutkin todella kauniit!

Vaahtera kirjoitti...

Wau! Ensimmäiset hääkakut mitkä tuntuvat sellaisilta että voisivat olla joskus omassa hääpöydässäni! Jotenkin sopivan "maalaisromanttiset"mutta ei mitkään prinsessahörselöt. Olet taitava!

PuuVilla kirjoitti...

Silmät laajeten ihailin luomuksiasi. Todella hienot koristeet ja väritys. Reunapursotukset, alaröyhelö. Voiko muuta sanoa, kuin täydellinen!

Annika kirjoitti...

Kauniita kakkuja :)

Anne/Hiekkakakku kirjoitti...

Romanttiset, maalaishenkiset kakut! Varmasti just passelit hääpaikkaa silmällä pitäen.

mira kirjoitti...

Todella kauniita! Erityisesti alareunan simpukka-kuviointi on veikeä yksityiskohta :)

Tuulis(Tuulen puuska) kirjoitti...

Upeat! Siis täydelliset!
Joko olet saanut vastausta kuorrutteesta? Olisi milenkiintoista kuulla mikä oli vialla.

Tanja kirjoitti...

Kerrassaan upeat kakut! Pikeerilläkö olet spritsaillut?

Tige kirjoitti...

Todella upeat kakut! Toivottavasti seuraavat massat jo ovat parempia ja edellinen olisi ollut jotenkin viallinen.

Miimi kirjoitti...

Ihania kakkuja kerrassaan! Muita kakkuja unohtamatta... :)
Sitä kanssa tässä lähdin vierailemaan, että saako sinut linkittää blogiini?

Anonyymi kirjoitti...

Valmiiksi värjätyt massat ovat koostumukseltaan löysempiä, kuin esimerkiksi kilon paketeissa myytävä valkoinen massa. Itsekin olen huomannut massan repeilevyyden kuorrutettaessa. Tällaisina ne kuitenkin tulevat tehtaalta, eli niiden ei pitäisi olla viallisia.

Massasta saa kiinteämpää vaivaamalla siihen tomusokeria niin kauan, että löysyys katoaa. Lisäksi massaa voi ottaa paria päivää ennen kuorrutusta "kuivumaan" siirtämällä sen tiiviistä, alkuperäisestä muovipakkauksesta tiiviiseen kelmukääreeseen. Toki itse tehdyn kääreenkin kuuluu olla tiivis, mutta massa pääsee kuitenkin oikealla tavalla vetäytymään itse tehdyssä kääreessä.

Toivottavasti tästä oli apua :) Minuakin kiinnostaa kuulla, mitä UllanUnelmalta vastataan!

SannaS kirjoitti...

Upeita kakkuja sulla täällä! Tosi näyttäviä, mut kuitenkin niin tyylikkäitä. Itsekin olen kakkublogia olen aloitellut, joten täällä tulen käymään toistekin :)

Rouva herkkusuu kirjoitti...

Vau mitkä hääkakut, aivan mahtava ja onnistunut lopputulos.

Rouva herkkusuu kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Noora kirjoitti...

Ihana väriyhdistelmä ja tositosi kaunis lopputulos! Tosi herkun näköstä :)

Alisa kirjoitti...

Todella hienoja kakkuja täällä blogissasi! Nämä inspiroivat itseänikin omissa töissäni (jotka tosin eivät ole syötäviä). Hieno blogi!