18.5.2011

Dinomiehen ja prinsessan yhteissynttärit


Isompien muksujen synttärit vietettiin yhteissynttäreinä ja tässäpä olisi niistä nyt koostetta. Neiti toivoi itselleen täysin yksiselitteisesti prinsessajuhlia ja pojan suurimpia innoittajia tällä hetkellä ovat dinosaurukset, joten sekin puoli oli helposti selvillä. Kakuiksi tyttö sai prinsessa-/barbie-kakun ja pojalle suosikki tv-sarjaa Dinojunaa. Pojan ensimmäinen toive oli tietysti junan mallinen dinojunakakku, mutta koska äiti halusi täytteeksi tuoreita mansikoita ja kermaa, niin ei sitten alettu muotokakkua tekemään.


Dinomiehen tarjoiluita lähemmin:


Dinojunakakku, josta myöhemmin omassa postauksessa tarkemmin.


Valkosuklaaseen ja lakritsin makuisiin & Wiltonin vihreään värisokeriin dipattuja vaahtokarkkeja.


Dinosauruksen hampaita. Kuumamarenkeja ekaa kertaa kokeilin ja ihan kivasti onnistuivat. Kuvasta ei muoto näy, mutta sellaisia epämääräisiä hampaita esittäviä marenkeja nuo olivat. Marengin seassa Turkinpippurirouhetta antamassa lisäpotkua. Ja hyvin muuten sopikin noihin! Ja poika tykkäsi, kun on kova lakritsifani.


Dinosauruksen kakkaa eli mudcakea. Pojan ehdotonta lempiherkkua on suklaa sen kaikissa muodoissaan, joten "lisäkakkuna" juhlapöydässä oli tätä versiota suklaasta kera vaniljakastikkeen. Päälle lätkitty silikonimuotilla tehtyjä pikkudinoja.




Prinsessan tarjoiluita lähemmin:


Prinsessa-/ Barbie -kakkua, josta oma tarkempi postauksensa myöhemmin.


Vadelmamuffinsseja telineessä.

Vaaleanpunaisia vaahtokarkkeja dipattuna tummaan suklaaseen ja nonparelleihin/strösseleihin.


Normaaleja uunissa tehtyjä marenkeja vaaleanpunaisiksi värjättunä ja koristerakeilla.



Näiden tarjottavien lisäksi pöydästä löytyi perinteisiä pikkupullia ja karjalanpiirakoita munavoilla. Mä emmin ja emmin voileipäkakkujen kanssa, mutta jätin tällä kertaa tekemättä. Ja harmitti jälkikäteen. Monet nimittäin niiden perään kyselivät, kun melkein poikkeuksetta meillä on aina sellaiset juhlissa olleet. Vaan ensi kerralla sitten tiedän taas tehdä niitäkin. Nää juhlat mentiin tällä kertaa vähän makeampaan puoleen painottuen.

4 kommenttia:

Heidi kirjoitti...

Vau!!

Nipsu kirjoitti...

Ihanaa Ellu! Mun absolutely favourite on tuo dinosauruksen kakkakakku ;D ;D

Sanna kirjoitti...

Voi apua mitä kaikkee taas <3

Ihan sairaan hieno tuo Erkin kakkukin.

Multa on tilattu loppukesäks juuri tuollainen barbikakku niin täytyykin kysellä sit tarkemmin neuvoja ;)

Tiina kirjoitti...

Miten noi marenngit oikein saa onnistumaan. Koetin tuossa talvella tehdä marenkeja noin viidentoista vuoden tauon jälkeen, eikä niistä tullut yhtään mitään. Ne lätsähti uunissa ja sisältä ne jäi löysiksi. Mikä lie mennyt pieleen.