7.10.2009

Yllättävä blogitauko on ohi



Tässä syytä pieneen blogitaukoon. Meille tulee huhtikuussa vauva ja se on verottanut omaa olotilaa viime aikoina suhteellisen paljon. Eipä ole paljon kakut olleet mielessä, kun kaikki voimat ovat menneet ihan arjen pyörittämiseen kahden kotona pyörivän pikkutermiitin kanssa. Väsymys ja jatkuva, välillä suhteellisen rankkakin, pahoinvointi ovat vieneet ylimääräiset mehut ja sekä omassa että muiden blogeissa vierailu on jäänyt tyystin. Muutaman aiemmin sovitun kakun olen tässä kuitenkin pyöräyttänyt ja niistä kuvia, kunhan ehdin jotain rustata. Oma olo alkaa vähitellen parantua, joten eiköhän tästä kohta normaalirytmiin päästä kiinni.

Tämän kakun tein kuitenkin aikas alkuvaiheessa raskautta, kun vanhemmillemme oli tarkoitus kertoa asiasta. Mulla oli tehnyt kovasti mieli ihan perus kinuskikakkua jo tovin, joten sitä siis. Kovin kaunis tekele tämä ei ole, mutta erittäin maistuva kyllä. Välissä kermaa + itse keitettyä kinuskikastiketta + mustikoita. Erittäin toimiva yhdistelmä!


8 kommenttia:

Pioni kirjoitti...

Onnea odotuksellesi! <3
Ja voimia....

Marilele kirjoitti...

Taisinpa vierailla ensimmäistä kertaa blogissasi. Onnellista odotusta!

Tuulis kirjoitti...

Onnea matkallesi! Ehkä sinuakin lohduttaa minulle aikanaan sanotut sanat: mitä kovempi pahoinvointi, sitä premmin istukka toimii ja sitä paremmin vauva voi:o). Tätä mantraa minä hoin halatessani pönttöä:o). Nauti kuitenkin raskaudestasi!

Ruusperin Rouva kirjoitti...

Kaikkea Hyvää masun kasvatukseen myös meidän sekalaiselta seurakunnalta! Kyllä niitä kakkuja ehtii vielä vääntää <3

Katalook kirjoitti...

Hei! Ekaa kertaa taidan jättää viestiä, vaikka usein olen täällä vieraillut! Kovasti onnea odotukseen ja parempaa oloa!!! itsekin tiedän mitä se on sillä kaikkien kolmen aikana olen oksentanut itseni sairaalaan asti... vaikka ensimmäisen jälkeen vannoin etten koskaan enää.. :D

Voimia!

Elina kirjoitti...

Kiitos kaikille onnitteluista! Kyllä tää alku on aina aikamoista, ollut jokaisesta. Mutta palkinto on kyllä sen arvoinen!

Marsa kirjoitti...

Onnittelut odotuksen johdosta! Minulla on itse asiassa sama tilanne, laskettu aika toukokuussa. Tässä oli myös vaihe, kun nukuin vain kaikki illat ja muut mahdolliset ajat ja hereillä ollessa kakut lähinnä kuvotti :-) Mutta paha olo alkaa hellittää - hyvä, koska isompien synttärit lähestyvät ja pitäisi alkaa kakkua vääntää :-D

Lilli kirjoitti...

Onnea odotukseen :)