12.9.2010

Vähän erilaisempaa kerroskakkua 50-vuotiaalle


Oman äitini 50-vuotispäivänä tein hänelle tällaisen kakun työpaikalla tarjottavaksi. Mitään erityisiä toiveita kakun suhteen ei ollut, ihan täysin vapaat kädet sain ulkonäön suhteen. Yksi kriteeri kakussa oli kuitenkin, sen pitää säilyä hyvänä pöydällä klo 8.30-17 välinen aika. Että ei sen enempää toiveita, sehän onnistuukin helposti täytekakulta. :P

Päätin sitten kokeilla täytteetöntä kakkua, niin ei tule säilyvyysongelmaa (työpaikalla ei jääkaappimahdollisuutta). Kakussa on mehevä suklainen kuivakakkupohja (pohjat noin 26cm & 16 cm). "Täytteenä" vaahterasiirapista ja tomusokerista tehty massa. Toimi muuten tosi hyvin ohuena kerroksena kahdessa välissä kakkua!

Päällinen ja koristeet sokerikuorrutetta. Kakkupohjan ja sokerikuorrutteen välissä tartuntapintana on aprikoosimarmeladi. Näin kakussa ei ollut mitään mikä pilaantuisi huoneenlämmössä päivän aikana. Loistavaa. :) Hiukan hankaluutta aiheutti saada kakun pinta edes suhteellisen tasaiseksi, kun ei pystynyt pelaamaan kreemikerroksen tasoittavuudella. Hilloista ei ollut paljon mitään apua tasaisuutta haettaessa.

Kaikkinensa olin varsin tyytyväinen kakkuun, maku oli tosi hyvä. Voi siis kokeilla jatkossakin.

Parin viikon päästä tiedossa 50-vuotisjuhlien kakku, joka onkin sitten oma haasteensa...

9 kommenttia:

Monalisa kirjoitti...

Tosi magee!!! Saanko udella että miten olet ton rusetin koonnut? Multa on pyydetty kakku joka on lahjapaketti ja siihen ajattelin toteuttaa tollassen rusetin. Näin teko ohjeen jossain, mutta en muista missä. Joten vinkkejä kaivataan.

Elina kirjoitti...

Kiitti! :)

Sitten tosta rusetista. Ensin leikkasin sellaisia kuorrutenauhoja ja vaan yksi "kiekura" kerrallaan asettelin ne kuivuun muotoonsa (esim. joku pieni folionpala tms.) väliin, että kuivuu tuollaiseksi lenkiksi. Sitten vaan kuivuttuaan (tai ei ihan täysin, että olivat vielä inasen muotoiltavissa) kasasin ne tuollaiseksi rykelmäksi.

Noista lenkeistä kannattaa ennen kuivumista leikata päät ns. v:n muotoon, että asettuvat paremmin sitten kasattaessa (kun lenkkien päät menevät vähän päällekäin tuolla kasan sisällä).

Olipas selkeästi ilmaistu. ;) Mutta toivottavasti ymmärsit jotain!

Monalisa kirjoitti...

Kiitos, kyllä mä pääsin idean päähän kiinni. Voi olla että jotuu kokeilemaan ennen varsinaista koitosta että miten onnistuu. Kuivasitko kaikki kiekurat samaan malliin? Ja pakko on vielä kehua, toi on tosi hieno, no väritkin on niin upeet!

Elina kirjoitti...

Joo, kuivasin kaikki samaan malliin. Noi oli suhteellisen pieniä kiekuroita kuitenkin. Isommassa rusettijutussa varmaan voisi vähän isompia lenkkejä tehdä alimpiin ja vähän pienempiä ylempiin.

Annika kirjoitti...

Todella kaunis ilmestys!

Sanna kirjoitti...

Ihanat värit. Tosi kekseliäästi toteutit haastavat toiveet! :) *peukut*

Leipuritar kirjoitti...

Hieno kakku!! Jännältä kuulostaa tuo "täyte" kun sitä ei juuri ole.. tekisi mieli itsekin kokeilla tuommoista, vaihtelua ainaisille moussetäytteille. Saanko lisätä sinut listalleni?

Elina kirjoitti...

Kiitoksia kommenteista!

Leipuritar: Juu, voi lisätä listalle. :)

PassionForFood kirjoitti...

Ihania Kakkuja Kaunis Blogi Pullollaan =)!!