14.6.2009

Hempeää kukkakakkua 10-vuotiaalle tytölle

Ensimmäisiä pyöreitään täyttävä nuori neiti halusi kakkunsa olevan vaaleanvihreä ja päällä kaksi kukkaa. Ja kimalletta tietty piti löytyä runsaasti. Tällainen syntyi lopputuloksesta. Alempi kuva antaa ehkä todellisemman kuvan vihreästä väristä. Oli aikas hempeä.






Neiti oli itse paikalla koristeluja tehdessäni, joten sain esittää toiveen pienistä lisäkukista ja toiveelle näytettiin vihreää valoa. Kakun päälle tuli siis kahden isomman kukan lisäksi pikkukukkia. Ja päällinen suihkutettu kauttaaltaan runsaalla helmiäisellä. Samoin kuin isot kukkasetkin.

Päällinen värjättyä (party green) kaulintamassaa, alla vaaleanvihreäksi värjätty sokerikreemi. Päällisen koristeet sokerikuorrutetta. Kakkupohja on 8 munan, tehty 27cm halkaisijaltaan olevaan reunavuokaan. Täytteenä mustikka- ja mansikkamousset. Kakusta tuli aikas muhkean kokoinen, joten eiköhän riitä juhlijoille. :D


Peruspohja mousselle:

purkki Flora Vispiä vaahdotettuna
purkki tuorejuustoa
muutama muna vaahdotettuna
vähän sokeria
3-4 liivatetta

Moussepohjaan oman maun mukaan täytettä. Nyt mustikkamoussessa oli kokonaisia mustikoita ja mansikkamoussessa mansikkasosetta.

1 kommentti:

nobody kirjoitti...

Voi kuinka upea täytekakku! :) Ihan mielettömän hienot koristelut (HUOLITELLUT!) ja täyte kuulostaa kivan erilaiselta. Ite en oo koskaan munaa mousseen laittanut, joten pitäisikin testata..