4.6.2009

Golf-kakku


Golf-kakku oli toiveissa tekstillä. Tämän piti riittää noin 30 hengelle. Sain kakun tilaajalta etukäteen joitain kuvia siitä, minkä tyylistä kakusta toivottiin. Ne olivat hyvin jenkkityylisiä ja siltä pohjalta lähdettiin kakkua tekemään. Päätin sitten tehdä kerroskakun sokerikuorrutteella.
Kakku oli 6+3 munan kakut yksillä lisäkerroksilla. Eli 6 munan kakun tein 26cm irtopohjavuokaan ja 3 munan kakun 18 cm rengasvuokaan. Tämän lisäksi tein toista kakkua (golfpallokakku, lisään siitä tekstiä seuraavaksi) kääretorttupohjan ja siitä nappasin vielä yhdet lisäkerrokset kumpaankin tämän kakun kakkuihin.
Täytteenä tässä kakussa oli vadelmahillo+vadelmasose -sekoitusta joka kerroksessa ekana ja sen päällä sitten suklaa-kermaa. Suklaakermassa oli (nää on sitten ihan noin-lukuja) 2/3 vaahdotettua Flora Vispiä, 1/3 vaniljakreemiä ja sopivassa määrin tummaa suklaata. Lisäsin tähän vielä muutaman liivatteen tukevoittamaan rakennetta, kun on kuitenkin kerroskakku. Normaaliin kakkuun en olisi tätä lisäystä tehnyt.
Päällisenä siis sokerikuorrute ja sen alla voikreemi.



Olisi pitänyt tehdä tuo vesialue upotettuna, niin olis näyttänyt enemmän siltä miltä piti. Mutta ens kerralla tietää sit tänkin.

Tässä vielä lähikuvaa joistain yksityiskohdista. Maila ja golfpallot. Noi valkoiset pallurat tuolla vihreiden välissä kuvasivat siis golfpalloja.



Bägi, lippu, hiekkaa (keksimurua) ja vesialue (baby blue-värillä värjättyä voikreemiä).



4 kommenttia:

Tarjuska S kirjoitti...

Eka kertaa täällä sulla kylästelemässä ja olen ihastuksissa sun kakkuihin. Sulla on kiva omaperäinen tyyli tehdä kakkuja. Tuun kyllä toistekin ja linkitän sut omalle listalleni ... sulle varmaan se sopinee! Tervetuloa bloggaajaksi :)!

tärpätti kirjoitti...

Tosi mahtavan näköinen kakku :)

Elina kirjoitti...

Tarjuska S: Kiva kun kävit! Juu, sopii linkittää. Mä en ole itse vielä saanut linkkilistaa aikaiseksi, mutta mikäli sen jossain vaiheessa saan, niin sut saa varmaan kanssa linkittää?

tärpätti: Kiva kun tykkäsit! :)

Kyökkipiika Kati kirjoitti...

Tosi heino!!!! Kivoja yksityiskohtia, mukavat värit ja kerrokset ryhdissä, vau!!